tiistai 31. maaliskuuta 2015

Yoogaia - Kotijoogaa!

Tällä kertaa pääsin testailemaan Buzzadorin kautta Yoogaia palvelua. Yoogaia on Suomessa kehitetty nettipalvelu, jonka kautta pääsee mm. jooga-, pilates-, syvävenyttely- ja kahvakuulatunneille ilman että tarvitsee lähteä ulos omasta kodista. Itse voi valita käykö edellä mainituilla tunneilla livenä vai katsooko ne tallenteilta silloin kun itselle sopii. Livetunneille osallistujat saavat halutessaan ohjausta webkameran kautta. Tunnit ovat joko suomeksi tai englanniksi ohjaajasta riippuen.

Itse tykästyin kovasti tähän Yoogaia-palveluun. Jostain syystä en ainakaan vielä toistaiseksi ole saanut aikaiseksi lähteä "oikeille joogatunneille". Aina löytyy hyviä tekosyitä jäädä kotiin. Nyt en löytänyt tekosyytä miksi en voisi joogata kotona.
 
Minulla oli kuukausi aikaa kokeilla Yoogaiaa. Tänä aikana käytin vain nauhoitettuja tunteja. Se sopi minulle, sillä sain valita itselleni sopivan katsomis- ja suorittamishetken. Koska en omaa aikaisempaa joogakokemusta, osallistuin vain tunneille, jotka olivat korkeintaan tasoa 1. Mielestäni liikkeet ja ohjeet olivat selkeitä ja tahti rauhallinen, jotta vasta-alkajakin pysyy hyvin mukana.
 
Itselleni parhaiten sopi tunnit, jotka kestivät 15-30 minuutta. Välillä kokeilin joogaa, jossa oikeasti tuli hiki ja välillä taas kokeilin rentoutumista. Tuollaiset hetket tauottivat ja piristivät mukavasti päiviäni sekä rentouttivat aidosti. Kireän niskan ja hartiat saa rennoiksi yllättävän nopeasti, kun tietää mitä liikkeitä tekee!
 
Nyt kuukausi kokeilua alkaa olemaan ohi. Harkitsen vakavasti alkavani käyttää palvelua jatkossakin, jotta saisin vähän vaihtelua nykyisten liikuntamuotojeni, kävelyn ja pyöräilyn, rinnalle. Palvelussa jäi vielä kokeilematta useita "joogalajeja", jotka vaikuttivat mielenkiintoisilta. Eikä ohjattu kahvakuulatreenikään huonolta kuulostaisi!
 
Kuukausi livetuntien ja tallenteiden rajattomiin käyttöihin maksaisi 20 €, neljä kuukautta 70 € ja vuosi 180 €. Nyt siis tulevien kuukausien budjetteja suunnittelemaan...